TJ0 = Tänään jätteitä nolla!

Otin JHY:n hallituksen jäsenyyden vastaan iloisin mielin, sillä pääsin mukaan jätealan parhaaseen kokoonpanoon. Jäteurani aikana minulla on ollut mahdollisuus seurata alan huikeaa kehitystä kaatopaikan penkalta nykypäivän laitosmaailmaan, ja koen, että jäsenyys on palkinto pitkästä urasta jätehuoltoalalla.

Monien vaiheiden jälkeen toimin nykyään jätehuoltoasiantuntijana puolustushallinnossa. Monessa mukana olleena voin sanoa, että minulla on aidosti työ, jolla on tarkoitus. Olen saanut soveltaa kaikkea aiemmin oppimaani sataprosenttisesti. Jätehuollolliset haasteet Hangosta Kaamaseen ovat olleet antoisia kaikessa kirjavuudessaan. Jo pelkkien jätelajitteluohjeiden laatiminen on vaatinut selvittelyä perin pohjin. Jätenimikkeiden laaja kirjo on tuottanut päänvaivaa monesti. Puolustushallinnon yhteisillä koulutuspäivillä niitäkin on sitten ”avattu”.

Jätteiden lajittelua on opeteltu niin toimistoissa kuin kasarmeillakin. Puolustushallinnon rakennuslaitoksessa vietämme tänä vuonna WWF:n lanseeraaman Green Officen 10-vuotisjuhlataivalta toimistoissamme. Kertakäyttömukeista luopuminen otti koville taipaleen alussa. Sisääntuloauloissa on kalaverkoista valmistetut kierrätysmatot. Panttia vastaan palautetut verkot ovat pelastaneet monta merikilpikonnaa hukkumiskuolemalta. Kiertotaloutta jaloimmillaan!

Puolustushallinto pyrkii olemaan edelläkävijä niin jätehuollon kuin ympäristöasioidenkin saralla. Parin vuoden välein laaditaan koko hallinnonalaa kattava ympäristöraportti. Sen sisältö kertoo, miten laajasti ympäristöasiat huomioidaan kaikessa toiminnassa. Olemme kehittäneet jätemäärien raportointijärjestelmän, jossa näkyy joka ikinen jätepiste, jäteastia, jätemäärät, palveluntuottaja, käsittelytavat ja kierrätysprosentti. Jätemääriä on seurattu vuodesta 2007 lähtien. Vuonna 2015 aloitimme usean toimijan kanssa lupaavasti alkaneen raportointikehitystyön, joka valitettavasti jäätyi jätelain muutosprosessin myötä.

Jätelain muutos on herättänyt mielipiteitä ja ristiriitoja. Suuren valtakunnallisen toimijan ja merkittävän jätteen tuottajan edustajana olisin joissain tilanteissa toivonut vapaampia käsiä palvelujen hankkimisessa ja kilpailuttamisessa yhdenmukaisen palvelun, kustannustehokkuuden ja etusijajärjestyksen mukaisen lopputuloksen takaamiseksi. Toivottavaa on, että lakimuutoksen myötä kiertotalous otettaneen paremmin huomioon ja kierrätystuotteiden valmistaminen lisääntyisi täällä koto-Suomessa – alkaen vaikka niistä käsittelyä odottavista muoveista.

Kierrätyksen tehostaminen on tämän päivän avainsana niin puolustushallinnossa kuin valtakunnallisestikin. Seuraamme tarkasti VALTSU:n antamia ohjeita ja pyrimme kierrätysprosentin nostamiseen. Varusmiehet, niin tytöt kuin pojatkin, ovat sitä sukupolvea, joka on oppinut lajittelutaidot jo päiväkodeissa. Lajittelun tehostamista varten luotu #JÄTESOTA-kampanja Instagramissa on varusmiesten itsensä kuvittama.

Parhaillaan on alkamassa Sitran rahoittama MORTTI-hanke, jonka pyrkimyksenä on ottaa talteen mobiiliravinteet eli virtsat ja ulosteet jalostettaviksi lannoitteiksi. Olisihan se mahtavaa, ettei tarvitsisi harjoitusalueiden jätöksiä kuljettaa muualle kymmeniä kilometrejä!

Koen olevani näköalapaikalla niin työni puolesta kuin JHY:n jäsenenäkin. Jokasyksyiset jätehuoltopäivät ovat vuoden odotetuin tilaisuus, ja on hienoa saada olla mukana järjestämässä niitä ensimmäisen kerran.

Toivotan kaikille kierrätyksen kannalta menestyksellistä ja edistyksellistä vuotta 2018!

Nina Kokko
Jätehuoltoyhdistyksen hallituksen jäsen

 

 

 

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaikki kentät on pakollisia.