Miltä jäte sinusta tuntuu?

TuuliPääkkäriinSuomalaisen jätehuollon kehittymistä voidaan kutsua menestystarinaksi. Järjestetyn jätehuollon ensisijainen tarve on lähtenyt terveyden ja ympäristön suojelusta. Tuo taso on saavutettu vuosikymmeniä sitten, jonka jälkeen tavoitteet on voitu asettaa korkeammalle: voimme tavoitella kehittyneempiä arvoja, kuten arvonlisäystä, strategisia painopisteitä, kierrätysasteita, liiketoiminnan kasvua, kiertotaloutta, asiakaspalvelulähtöisyyttä, palvelullistamista, uusia innovaatioita ja taitavia uusiotuotteita. Jätteestä voi hyvällä syyllä tuntea ylpeyttä ja iloa. Jäte voi olla kaunistakin.

Jätehuoltoyhdistyksen taival alkoi kolmekymmentä vuotta sitten tahdosta perustaa avoin ammatillinen ja aatteellinen yhdistys, jonka tavoitteena on edistää jätehuollon tuntemusta, jätteen asianmukaista käsittelyä ja hyötykäyttöä ja järjestää tilaisuuksia, joissa alan eri sektoreiden asiantuntijat voivat tavata toisiaan. Yhdistys on onnistunut tavoitteissaan erinomaisesti ja vakiinnuttanut vuosittain järjestettävät Jätehuoltopäivät keskeiseksi ja kaikkien tuntemaksi verkostoitumistilaisuudeksi. Jäteala on muuttunut ja uusiutunut vuosien varrella, mikä on vain lisännyt tarvetta tiedonvaihtoon. Strategiset tavoitteet kiertotalouteen siirtymiseksi ovat luoneet alalle uusia mahdollisuuksia, tuoneet uusia toimijoita ja saaneet jätehuollon uuteen nosteeseen. Eikä muutosvauhti hiljene. Ennustetaan, että digitalisaatio, keinoäly ja robotiikan valtavirtaistuminen vievät meidät neljännen teollisen vallankumouksen suuruiseen muutokseen, joka mullistaa niin elämämme, työmme kuin ihmissuhteemmekin – ja väistämättä myös jätehuollon. Jätealaa tullaan tarvitsemaan yhä enemmän tulevaisuudessa jälleen alkuperäisessä roolissaan ympäristön ja terveyden turvaajana, joka tunnistaa ja poistaa haitalliset aineet kierroista. Verkostoitumisella ja yhteistyöllä läpi koko sektorin tulee olemaan yhä tärkeämpi rooli, ja se on myös alan kansainvälisen menestymisen edellytys. Jätehuoltopäivät tarjoaa tähän oivalliset puitteet.

Juuri tänä syksynä jätehuolto on minulle osa digiloikkaa hyllymetreistä bittimaailman kansioihin. Työpaikkani Suomen ympäristökeskus muuttaa reilun vuoden päästä uusiin tiloihin, joihin toivotetaan tervetulleeksi henkilöstö, mutta ei sitä vuosikymmenien paperiaineistoa, jota väljien työhuoneiden hyllyt notkuvat. Raivaustyö on aloitettu varhain. Olen ollut äimistynyt kaikesta siitä materiaalista, jota jätehuollosta on kertynyt hyllyihimme: ympäristövaikutusarviointeja, raportteja, selvityksiä, laskelmia, oppaita, lainsäädännön vaikuttavuusarviointeja. Lehtileikkeitä innovaatioista. Uutisia hankkeiden tuloksista. Hyllymetreittäin tarinoita siitä, että koko ajan tapahtuu paljon, jatkuvana virtana, josta yksi huoneellinen on vain pieni satunnaisotos. Lähes koko tuo otos on pian lajiteltu konttoripaperiksi ja värilliseksi paperiksi kerroksemme lajittelupisteeseen. Jatkossa ylläpidetään vain sähköisiä arkistoja, josta samat asiat ihan aidosti löytyvät oikeilla hakusanoilla. Olo on vähän haikea, mutta samalla muutos materiaalittomaan toimistoon tuntuu vapauttavalta. Tämä taitaakin olla ihan hyvä juttu. Usein muutos on.

Se, mikä pysyy, on Jätehuoltopäivät jätealan kohokohtana – tapaamisiin Jätehuoltopäivillä!

 

Tuuli Myllymaa
Jätehuoltoyhdistyksen puheenjohtaja

 

 

 

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Kaikki kentät on pakollisia.